Ajatuksia konstruktivistisestä oppimisesta

Yleensä pedagogisten kirjoitusten lukeminen ja ymmärtäminen on minulle hankalaa, koska ydinsisältöä ei kerrota suoraan vaan asiaa lähestytään yleensä kierrellen erilaisia historian ja paradigmojen näkökulmia. Lukiessani Tynjälän kirjasta konstruktivistisen oppimiskäsityksen perusteita tunnistin näitä samoja kirjoituksen piirteitä, mutta asiasisällön ymmärtäminen oli tavallista helpompaa. Ei siis tarvinnut lukea ”Hauki on kala, Hauki on kala” vaan pikemmin miettimään mikä tekee hauesta kalan. Itse olen kokenut opiskelijana ”Hauki on kala” –opetustyylin, jossa opiskelija nähdään tyhjänä astiana ja täytetään behavioristisesti tiedolla. En kokenut sitä omaksi tavakseni oppia ja opettajana olen pyrkinyt pääsemään siitä eroon.

YPE-opintojen myötä olen huomannut, että opettajaidentiteettiini kuuluu konstruktivinen oppiminen, jota pyrin hyödyntämään paljon opetuksessa. Konstruktivismissa tiedon merkitystä punnitaan suhteessa todellisuuteen, mikä määrittää tiedon käyttökelpoisuuden. Hyvin usein opiskelijat eivät tiedä mitä proteiinikristallografia on. Toisin sanoen heiltä puuttuu skeema eli toimintamalli kurssilla opettavasta menetelmästä. Astia on siis tyhjä, vai onko? Sen sijaan sana, proteiini, on jo tutumpi ja sitä kautta joitain skeemoja mahdollisesti jo löytyy. Kurssin edetessä mukaan tulevat akkommodaatio ja assimilaatio, joiden kautta uutta tietoa rakentuu/linkittyy skeemaan, kun uusia havaintoja tulkitaan. Lopulta oppimisen verkko laajenee käsittämään myös kristallografiaa, mistä puolestaan tulee lisää pisteitä laajentamista varten. Jokaisen meidän kohdalla edellä mainittu oppimisverkko kasvaa tiedostaen ja tiedostamatta koko elinajan mutta ei ole valmis koskaan. 

Konstruktivismi tarjoaa monta hyötyä pedagogiikalle. Henkilökohtaisesti pidän ehkä tärkeimpänä  painopisteen muuttumista ulko-opettelun sijasta ymmärtämiseen, mikä on muuttanut perinteistä opettajan ja oppilaan roolia merkittävästi. Opettajalla onkin tärkeä rooli oppimistilanteiden järjestämisessä opiskelijan oppimisprosessin tukemiseksi. Passiivisuus ei tue tiedon rakentumista. Samalla myös oppimisen arviointi tarvitsee uusia työkaluja, muun muassa uusia tenttimalleja, jotka hyödyntävät konstruktivismia. Tenttien tulee olla ongelmaratkaisupainotteisia ja ulkomuistiin perustuvat tentit tulee unohtaa kokonaan.