AKTIVOIVAT OPPIMISEMENETELMÄT LÄÄKETIETEEN KOULUTUKSESSA – PITÄÄKÖ VANHAN KOIRAN OPPIA UUSIA TEMPPUJA?

Luin Eeva Pyörälän vuonna 2014 kirjoittaman artikkelin ”Paradigman muutos ja aktivoivat oppimismenetelmät lääketieteen koulutuksessa”.  Paradigman muutoksella artikkelissa tarkoitetaan lääketieteen koulutuksessa tapahtuvaa muutosta opettajakeskeisestä opiskelija- ja oppimiskeskeiseen näkemykseen yliopisto-oppimisesta, joka korostaa opiskelijan omia oppimisprosesseja tiedon siirtämisen sijaan. Artikkelissa tarkastellaan ja vertaillaan neljää lääketieteen koulutuksessa käytettävää opiskelija- ja oppimislähtöistä opiskelua painottava aktivoivaa oppimismenetelmää: 1) ongelmalähtöinen (problem-based learning, PBL), 2) tapauslähtöinen (case-based learning, CBL), 3) ryhmälähtöinen (team-based learning, TBL) ja 4) käänteinen oppiminen (flipped classroom).

Pyörälä E. Yliopistopedagogiikka 2014.

Kaikki edellä mainitut oppimismenetelmät perustuvat yhteisölliseen työskentelyyn, PBL toteutetaan pienryhmissä ja CBL, TBL ja flipped classroom puolestaan suurissa opetusryhmissä pienopetuksen menetelmiä soveltaen, joten ne mahdollistavat opetuksen toteuttamisen isoillekin opiskelijamäärille kerrallaan. Lisäksi etenkin CBL mahdollistaa perehtymisen useampiin tapauksiin yhdellä opetuskerralla. Yhteistä näille oppimismenetelmille on opiskelijoiden oppimisprosesseja korostava oppimiskäsitys. Opettajan keskeinen tehtävä on opiskelijoiden oppimisen ja vuorovaikutuksen sekä ryhmän oppimisprosessien tukeminen. CBL-, TBL- ja flipped classroom-oppimisessa opettajalla on keskeinen rooli opetuksen suunnittelussa ja purussa, opettaja määrittää osaamistavoitteet, virikkeet, ennakkotehtävät ja testit. PBL-oppimisessa ongelman ja osaamistavoitteiden määrittely sekä ongelman ratkaisu tapahtuvat yhteisöllisesti ja opettajan/tuutorin tehtävä on etenkin tukea ryhmän oppimista sekä edistää opiskelijoiden keskinäistä vuorovaikutusta.

Yliopistopedagoginen tutkimus on luonut pohjan nykykäsityksille yliopisto-oppimisesta, minkä perusteella keskeistä oppimisprosessissa on opiskelijan aktiivinen, syväsuuntautunut ja ymmärrykseen tähtäävä oppiminen sekä opettajan oppimista edistävä linjakas opetuksen suunnittelu, toteutus ja arviointi. Uuden oppimiskäsityksen myötä opettajan rooli muuttuu asiantuntijatiedon siirtäjästä opiskelijan oppimisprosessien ohjaajaksi ja ongelmaratkaisun tukijaksi. Yliopisto-opiskelijan on tärkeä oppia arvioimaan uutta tietoa kriittisesti ja pyrkiä ilmiöiden ymmärtämiseen.

Lääketieteen opinnot johtavat lääkärin ammattiin ja toisaalta lääkärin työssä hoitoratkaisujen on perustuttava tutkimustietoon tai kokemukseen. Lääkärin valassa vannotaan: ”Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä”. Hoitoratkaisuissaan lääkärin on siis velvollisuus noudattaa käsitystä ns. käypä hoidosta, joka perustuu sen hetkiseen tieteelliseen tutkimukseen tai kokemukseen. Näin ajatellen käytännön lääkärin työssä hoitoratkaisuissa jätetään hyvin vähän tilaa tiedon kriittiselle arvioinnille. Voidaankin siis kysyä, miksi lääkärin pitäisi osata tietoa kriittisesti arvioida? Perinteinen lääkärikoulutus on perustunut pitkälti opettajakeskeisiin opetusmenetelmiin (mm. perinteiset luennot) ja mestari-kisälli-malliin – eikö se riitä? Pitääkö lääkärin perustutkinnon, tohtorin tutkinnon, erikoislääkärikoulutuksen ja kliinisen työkokemuksen jälkeen istua vielä koulun penkille opiskelemaan pedagogiikkaa? – Pitääkö vanhan koiran oppia uusia temppuja?

Opettajakeskeiset opetusmenetelmät ohjaavat oppimisprosessia pintasuuntautuneeseen oppimiseen ja lisäksi opiskelijamäärien kasvu on vaarantanut käytännöllisen mestari–kisälli –mallin. Opiskelija- ja oppimislähtöiset aktivoivat oppimismenetelmät kuten PBL, CBL, TBL ja flipped classroom tarjoavat mahdollisuuden hyödyntää opetuksessa hyviä ja motivoivia potilastapauksia tarvittaessa suuremmillekin opiskelijamäärille. Lääketiede on jatkuvasti kehittyvä tieteenala, joka vaatii tiedon jatkuvaa ylläpitämistä ja edistämistä, jota ei tapahdu ilman tiedon arviointia kriittisesti. Lääkärikoulutuksen yksi tärkeä tehtävä on kouluttaa lääkäreitä huolehtimaan myös kliinisen tutkimuksen jatkuvuudesta. Opiskelija- ja oppimislähtöinen opiskelu luo valmiudet lääkärin työssä vaadittavaan jatkuvaan ammatilliseen kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen sekä kehittää kykyä kriittiseen arviointiin, ongelmanratkaisukykyä ja yhteistyötaitoja, jotka kuuluvat hyvän lääkärin ominaisuuksiin.

Aktivoivat opetusmenetelmät vaativat opettajilta uudenlaisien roolien omaksumista ja avointa suhtautumista digitaalisiin aineistoihin, sovelluksiin ja oppimisympäristöihin, mikä puolestaan edellyttää opettajille järjestettävää riittävää pedagogista koulutusta.

LÄHDE: Pyörälä E. Yliopistopedagogiikka 9.12.2014.