OHJAAJANA OPINNÄYTTEIDEN TYÖPROSESSEISSA – VIISI TYÖTAPAA OPINNÄYTTEIDEN OHJAUKSEEN

OHJAAJANA OPINNÄYTTEIDEN TYÖPROSESSEISSA – VIISI TYÖTAPAA OPINNÄYTTEIDEN OHJAUKSEEN

Valitsin Nummenmaan & Lautamatin (2004) kirjasta ”Ohjaajana opinnäytetöiden työprosesseissa” viisi opinnäytteisiin liittyvää työskentelymenetelmää, joista 1 liittyy ryhmän aloittamiseen, 1 työskentelyn käynnistämiseen, 2 opinnäytteeseen liittyviin harjoituksiin ja 1 motivaatioon. Kaksi menetelmää valikoitui ensisilmäyksellä tapahtuneen ihastumisen perusteella (nämä menetelmät eivät keskity opinnäytteen ohjauksessa vain nykyhetkeen, vaan kiinnittävät huomiota opinnäytteeseen kokonaisuutena tulevaisuusorientoituneesti) ja kolme muuta vaikuttivat ajan rajallisuus huomioon ottaen opinnäytteiden ohjauksiin sopivilta. Suosittelen muitakin tutustumaan kirjaan ”Ohjaajana opinnäytetöiden työprosesseissa”; tämän lukemisen myötä aion hyödyntää näitä menetelmiä ohjauksissani tavoitteena se, että opiskelijat eivät saisi ohjauksista vain vastauksia kysymyksiinsä, vaan hyödyntäisivät ryhmän vertaistukea myös ohjausten ulkopuolella ja saisivat ohjauksista (ei vain hetkellistä) intoa lähteä työstämään opinnäytettään eteenpäin.

1) Kierrokset (ryhmän aloittaminen)

Kierros –menetelmässä kullakin henkilöllä on yhtä pitkä (muutama minuutti) puheaika, jolloin muut kuuntelevat keskeyttämättä. Ryhmien jäsenet ovat erilaisia ryhmäkeskusteluissa, mutta menetelmä auttaa puheenvuorojen saamisen ja kuuntelemisen siirtymisessä myös muuhun ryhmän väliseen keskusteluun sekä edesauttaa ryhmäytymistä, kun puhujat tunnistavat omat keskustelutaipumuksensa (esim. taipumuksensa keskeyttää) ja opettelevat kuuntelemaan. Kierrokset antavat opiskelijoille mahdollisuuden kertoa tunnelmiaan; on eri asia kertoa tunnelmistaan niille, jotka ovat samassa tilanteessa kuin sellaisille, jotka eivät pysty kokemuksiin samaistumaan. Kierrokset ovat käyttökelpoisia niin ohjausten alussa ”mitä odotan, millä mielellä olen” kuin myös ohjausten lopussa ”mitä sain ja millä mielellä jatkan”, mutta myös muissa ohjauksen vaiheissa. Etenkin mikäli jotkut ryhmäläiset meinaavat ottaa ”vallan” keskustelussa, auttaa kierros muitakin saamaan puheenvuoroja. Kun ohjaus alkaa ja kyselee miten menee niin kuulumiset eivät useinkaan liity varsinaisesti opinnäytteeseen liittyviin ongelmiin, vaan esim. siihen ettei tunnu olevan aikaa muiden opintojen ohella keskittyä tarpeeksi/ei ole motivaatiota/ei koe omaavansa valmiuksia. On helpottavaa kuulla, ettei ole yksin tuntemustensa kanssa. Kierroksen jälkeen opiskelijoilla voi olla paremmat tunnelmat tekemisen suhteen ja motivaatiota ohjaukseen. Jos jotkut ovat jo pidemmällä tai mikäli pidemmällä olevat ovat aikaisemmin takkuilleet samojen asioiden parissa, mutta saaneet sitten ahaa –elämyksen, voivat he motivoida muita eteenpäin. Ohjausten lopussa tapahtuva kierros antaa myös ohjaajalle tiedon siitä, millaista hyötyä ohjauksesta on ollut ja ohjaaja voi huomioida saamansa palautteen myöhemmissä ohjauksissa. Kierroksia voisi käyttää työskentelyvaiheessa käsitteiden määrittelyssä. Käsitteiden määrittely jää usein suppeaksi. Vaikka kyseessä olisi moniulotteinen käsite, ei käsitteen moniulotteisuus tule välttämättä ilmi. Kanditutkielmien ohjauksessa toisella ohjauskerralla ollaan usein vielä käsitteen määrittelyssä, joten käsitteiden määrittelyn ongelmallisuus kierrosten avulla voisi toimia. Tosin tämä toimisi parhaiten silloin, jos ryhmässä useammalla on sama keskeinen käsite, jolloin käsitteen määrittelyä voisi pohtia yhdessä.

2) Opinnäyte matkana (työskentelyn käynnistäminen)

Opinnäytematkaan kuuluu erilaisia vaiheita ja esteitä. Esteiden kohdalla on pysähdyttävä miettimään miten päästä eteenpäin, minkä jälkeen voidaan jatkaa matkaa. Ennen matkan aloittamista kannattaa hahmotella mitä matka tuo tullessaan. Menetelmän tavoitteena on, että opiskelijat tiedostavat missä vaiheessa matkaa he ovat, missä vaiheessa esteet tulevat ja mitä näiden esteiden ylittäminen vaatii. Samassa vaiheessa ja saman esteen kohtaavat opiskelijat voivat pohtia esteen ylittämistä yhdessä. Tähän menetelmään ihastuin! Aloitusinfoissa käymme aina läpi minkä verran työtä opinnäyte opintopisteiden perusteella vaatii. Silti usein käy niin, että suurin osa työstä tehdään viime tipassa. Opinnäytteen havainnollistaminen matkana voisi siten auttaa työmäärän hahmottamisessa, mahdollisten tulevien esteiden näkemisessä etukäteen ja esteiden ylittämisessä. Ryhmissä toteutettavan opinnäytteiden ohjaus perustuu vertaistukeen. Tässäkin työskentelytavassa samassa vaiheessa tai jo pidemmällä olevat voisivat tukea toisiaan esteiden ylittämisessä – tämä olisi vertaistukea parhaimmillaan. Ratkaisuja esteiden ylittämiseen voidaan hahmotella ryhmän voimin jo ennen kuin esteet tulevat vastaan – näin ”sudenkuopat” eivät tule yllätyksenä ja niihin ei välttämättä suhtauduta samanlaisella kauhulla kuin yksin kohdattaessa.

3) Harjoituksia: Kirjoittaminen - "Ajatuksenvirta" ja "viisas minä"

Ohjauksissa esitettäessä opiskelijalle kysymyksiä huomaa usein, että opiskelijalla on jo paljon tietoa aiheesta, mutta ajatukset eivät vain ole päätyneet paperille. Jokin kirjallisesti esitetty asia saattaa kuulostaa tönkömmältä kuin sama asia sanallisesti esitettynä. Tai kirjoitetusta tekstistä ei aukea, mitä opiskelija tarkoittaa esimerkiksi käsitteiden välisillä yhteyksillä, vaikka sanallisesti ilmaistuna asia on ymmärrettävä. Yhtenä ratkaisuna voidaan käyttää kirjoittamisen harjoittelua. Ajatuksenvirta -menetelmä kuulosti entuudestaan tutulta – itse olen nimittänyt menetelmää aivopieruiluksi. Ajatuksenvirta soveltuu käytettäväksi pitkin opinnäyteprosessia, jos on tullut ”seinä vastaan”. Opiskelija kirjoittaa ylös ajatuksensa kritiikittömästi. Tarkoituksena on saada kirjoittamisesta rutiininomaista kiinnittämättä huomiota tekstin oikeaan jäsentelyyn.  Viisas minä –harjoitus täydentää ajatuksenvirta –menetelmää. Opiskelija palaa ajatuksenvirtatekstiin muutaman päivän kuluttua virkein mielin. Viisas minä rohkaisee ja auttaa eteenpäin. Opiskelija kirjoittaa ylös viisaan minän avustuksella syntyvät ajatukset. Viisaan minän vastakohta on tyhmä minä, joka jarruttaa eteenpäin pääsemistä. Menetelmä auttaa opiskelijaa tunnistamaan viisaan minän läsnäolon ja siten tunnistamaan, milloin vaativimpien tehtävien tekeminen on otollista. Toisaalta opiskelija oppii käyttämään omia voimavarojaan eteenpäin pääsemisessä.

4) Harjoituksia: Palautteen anto

Tätä menetelmää oli käytetty hieman modifioituna väitöskirjaseminaarissamme nimellä peiliharjoite – menetelmä kuulosti jo silloin houkuttelevalta kokeiltavaksi. Kullekin opiskelijalle annettiin etukäteen kaksi rooleja: 1) esittelee toisen aiheen tutkimussuunnitelman pohjalta ja 2) kuuntelee, kun toinen esittelee oman tutkimussuunnitelman. Tämä oli koettu hyväksi menetelmäksi, sillä se, jonka tutkimussuunnitelman pohjalta tutkimusaihetta esitettiin, kuuli aiheensa uusin korvin. Esittäjä pohjaa esityksensä vain lukemaansa tutkimussuunnitelmaan. Kuunnellessaan esitelmää tutkimussuunnitelman laatinut opiskelija ajatteli, ”en minä sitä noin tarkoittanut, olet käsittänyt aiheeni, sen tärkeyden ja toteutuksen aivan väärin!”. Tutkimussuunnitelman laatinut opiskelija sanoi, että tämä esittely sai hänet kirjoittamaan suunnitelmaansa uusiksi ja katsomaan suunnitelmaa ulkopuolisen silmin. Itselle täysin selvänä näyttäytyneet asiat eivät olleetkaan sitä lukijalle, joka ei pystynyt esittämään täsmentäviä kysymyksiä. Tämä oli auttanut omalle tekstille sokeutumisen ongelmaan ja siihen, että lukijan ei voi olettaa tietävän sitä, mitä paperille ei ole kirjattu. Esitelmän jälkeen palautteen antajat (väitöskirjaohjaajat) keskustelivat kaksin miten aiheen merkitys oli osoitettu, miten tutkimus aiotaan toteuttaa jne. ja kävivät keskustelua aiheesta. Palautteen antajat eivät tässä tapauksessa kommentoineet esimerkiksi kunkin menetelmän soveltuvuutta, sillä tarkoituksena ei ollut antaa ohjausta, vaan juurikin peilata työtä ja millaisena se muille näyttäytyy.

5) Tulevaisuuden muistelu (motivaation ylläpitäminen)

Usein opiskelijat sanovat, että heillä ei ole erityisiä tavoitteita opinnäytettä ajatellen – kunhan se on hyväksytty. Kuitenkin prosessin lähestyessä loppuaan kysytään minkä arvosanan nykyisellä työllä voisi saada ja miten sitä voisi työstää vielä paremmaksi. Opinnäytteen eteen on tehty jo paljon töitä ja arvosanan parantamiseksi vaadittavat toimet eivät välttämättä ole merkittäviä, jolloin tavoitteet arvosanan suhteen laitetaankin uusiksi. Etenkin, jos opiskelija on havainnut osaavansa ja ymmärtävänsä enemmän prosessin myötä ja luottaa omiin kykyihinsä. Odotuksia opinnäytteen suhteen voisi siten käydä läpi pitkin prosessia. Tämä menetelmä auttaisi hahmottamaan omaa kehitystä ja osaamista. Työskentelymenetelmä auttaa ”irrottamaan” opiskelijat tarkastelemaan sen hetkisiä ongelmia kauempaa, osana laajempaa kokonaisuutta. Tulevaisuuden muistelu perustuu ajatukseen tyydyttävästi toimivasta tulevaisuudesta, jossa ongelmat on jo ratkaistu. Opiskelija kiinnittää tulevaisuuden muistelun kautta huomiota niihin tuen lähteisiin, kriittisiin tapahtumiin ja toimintastrategioihin, jotka johtavat työn valmistumiseen. Eli opiskelija tiedostaa ne voimavarat, jotka tukevat opinnäyteprosessia. Menetelmän voi toteuttaa kahdella tapaa, joista tähän valitsin ryhmäkeskustelun.  Opiskelijat ”siirtyvät” siihen hetkeen, kun opinnäyte on valmis ja arvioitu. Ryhmän jäsenet muistelevat prosessia haastattelijan (ohjaaja tai opiskelija) esittämien kysymysten avulla. Esimerkkikysymyksiä ovat:

Mitkä ovat olleet edistymisen avainkohtia?

Mikä oli mielestäsi kriittinen kohta, että opinnäytteen teko ei joutunut väärälle polulle?

Mitä sinä itse olet tehnyt ja mistä koet saaneesi apua opinnäytteen valmistumisen mahdollistamiseksi?

Kysymys pohdittavaksi:
Ype-opinnoissa on keskusteltu paljon opiskelijoiden motivoimisesta. Sopisiko "Tulevaisuuden muistelu" -menetelmä vastaamaan motivoimisen ja motivaation ylläpitämisen ongelmiin ei vain opinnäytteiden ohjauksessa vaan myös muissa opinnoissa? Millaisiin tilanteisiin ja opintoihin menetelmä voisi sopia sellaisenaan tai sovellettuna?